Liikkeestä lepoa

Kaikilla ihmisillä on kaipuu jonnekin. Joskus tuota kaipuuta on vaikea pukea sanoiksi. Silloin voi antaa keholle mahdollisuuden kertoa.

Yhteiskunnassamme ihmistä tarkastellaan pitkälti älyllisyyden ja kognitiivisen kyvykkyyden mukaan. Teknologia on muokannut ihmisen elinolosuhteita. Keho on silti sama omine tarpeineen ja ominaisuuksineen ja vaatii huomiotamme monin eri tavoin. Sen kautta kykenemme vahvistamaan itseämme ja vuorovaikutustamme muiden ihmisten kanssa. 
Päässämme velloo usein samoja ajatuksia, ja moni tunne jää pintapuoliseksi. Kun omia tunteita ja ajatuksia ilmaisee keholla, voi itsestä löytää selkeyttä, jotakin uutta ja merkityksellistä. Liikkeen ja rentoutumisen avulla on mahdollista koettaa uudenlaista olemista ja tuntea olonsa kotoisammaksi. Kun tunteen kokee kehossa, sen voi tehdä näkyvämmäksi itselle.
Monipuolisissa tanssi- ja liiketerapeuttisissa kehollisissa harjoituksissa ihminen ymmärretään kokonaisvaltaisesti. Harjoitukset auttavat löytämään voimavaroja ja itseilmaisua, arvostavaa ja hyväksyvää suhtautumista kehoon sekä kykyä tunnistaa ja käsitellä tunteita. Rauhallinen eteneminen antaa tilaa omille havainnoille.

Ensi viikolla opistolla pidetään liiketerapeuttinen Hengähdyshetki - miniretriitti.
Viikonlopun aikana keskitytään enimmäkseen itsenäiseen tekemiseen. Jokainen saa tulla paikalle sellaisena kuin on, osallistua harjoituksiin omien tarpeittensa mukaan ja jakaa itsestään juuri sen verran kuin haluaa. Menetelminä käytetään helppoja, mielikuvista syntyviä liike- ja hengitysharjoituksia, musiikkia, rentoutusta, kirjoittamista, kuvan tekemistä ja lempeää kehollista hoitoa. Aiemmilla kursseilla ryhmäläiset ovat saaneet kotiinviemisiksi ”rentoutta”, ”kevyttä oloa”, ”jaksamista”, ”yhteyttä kehoon” ja ”oivalluksia”.
Kurssilla ei vaadita aikaisempaa kokemusta. On tärkeää antaa tilaa ja rauhaa niin itselle kuin muillekin ryhmän jäsenille. Retriitti ei sovi akuutissa kriisissä oleville.
Taija Kuula

Kurssin nimi: Hengähdyshetki-miniretriitti
Ohjaaja: Taija Kuula, tanssi-liiketerapeutti ja tanssinopettaja
Paikka: Järvenpään Opisto, Kansakoulunkatu 1 E-ovi, juhlasali
Aika: 7.-8.10.2017 klo 13-15.15
Hinta: 15 €
Mukaan mukavat ja lämpimät vaatteet, villasukat sekä juotavaa ja pientä evästä.
Ilmoittautuminen Järvenpää-talon asiakaspalvelupisteessä tai:
https://www.opistopalvelut.fi/jarvenpaa/search.php?l=fi&search=heng%C3%A4hdys

 Teksti ja kuvat: Taija Kuula

Kommentit

Suositut tekstit